Hanna-Maria Lifländer 9.5.2016 17:04

Unohtakaa digitaalinen markkinointi! Niin kultakalakin tekee.

iStock_000062512864_Large.jpg

Ei enää digitaalista markkinointia, vaan markkinointia digitaalisessa maailmassa”. Tällä loistavalla kiteytyksellä alkoi Amsterdamissa huhtikuussa pidetty Digital Marketing World Forum (#DMWF), jossa pääsin käymään #NetprofileTour -oppimiskiertueemme ansiosta.  

Kaksipäiväinen tapahtuma yllätti vahvan kokonaisvaltaisella ohjelmallaan. Oletin ennakkoon kuulevani Snapchat-strategioista ja Instagram-kampanjoista, mutta lopulta ainoastaan lentoyhtiö KLM oli valinnut teemakseen varsinaisen kanava-aiheen 

KLM:n edustaja kertoi huomanneensa, että asiakkaat ovat heihin yhteydessä mieluummin WhatsAppin ja Facebook Messengerin kaltaisissa yksityisissä kanavissa kuin Twitterissä tai muissa julkisissa kanavissa. Tämän perusteella asiakaspalvelua on keskitetty entistä enemmän niihin kanaviin, joissa asiakkaat ovat jo muutenkin. 

Keskeinen ongelma, jonka monet ottivat esille, oli nykyihmisen heikko keskittymiskyky. Tutkimusten mukaan se on jo lyhyempi kuin kultakalalla. Sitä mukaa, kun sisältöjen määrä lisääntyy, huomio täytyy osata kiinnittää yhä lyhyemmässä ajassa. Tärkeää on ymmärtää asiakkaan käytöstä ostopolun eri vaiheissa ja tunnistaa myös päätöksiin vaikuttavat mikrohetket. Datalle ja analytiikalle olikin Amsterdamissa omistettu useita puheenvuoroja. 

Yhteenvetona: Tuloksia tekevät ne, jotka tietävät tavoitteensa ja tuntevat kohderyhmänsä – missä liikutaan ja mikä milloinkin kiinnostaa. Hyvä markkinointiviestintä ei ärsytä, eikä vaikuta stalkkaavalta, vaan toimii, koska se on oikeissa kanavissa oikeaan aikaan. Mikä tärkeintä, digitaalinen maailma ei myöskään ole enää oma erillinen saarekkeensa "siellä somessa", vaan luonnollinen osa elämää. 

Katso tästä vielä 360-video, jolla keskustelemme tapahtuman annista netprofilelaisten kesken lisää.

Tilaa Netprofilen uutiskirje!