Essi Isomäki 5.9.2016 14:18

Kerro se virtuaalisesti

iStock_93680583_MEDIUM.jpg

“Tärkeää ei ole teknologia, vaan tarina, sanoo tanskalainen Johan Knattrup Jensen, joka on esittelemässä virtuaalitodellisuuslaseilla katseltavaa lyhytelokuvaansa. Elokuvaohjaajalta tämänkaltaista viestiä osaa odottaa, mutta teknologiainto selvästi paistoi pitkälle kaikista Berliinin keväisen Re:Publica -tapahtuman VR-teeman puhujista.  

Virtuaaliteknologian ja tarinankerronnan kaunis liitto on vasta alussa. 

Knattrup tiimeineen esimerkiksi rakensi itse useampia prototyyppejä VR-kamerasta pystyäkseen kuvaamaan ruokapöydän ympärille sijoittuvan elokuvansa The Doghousen  jokaisen henkilöhahmon silmin.  

Re:Publica-tapahtumaan oli katettu identtinen ruokapöytä kuin elokuvassa. Katsoja pystyi istahtamaan haluamansa ruokailijan paikalle, nostamaan virtuaalilasit silmilleen ja kuulokkeet korvilleen ja kokemaan ruokailutilanteen tapahtumat yhden ruokailijan näkökulmasta. 

Toinen esimerkki uudenlaisesta VR-elokuvasta on palkittu Sonar. Elokuva on kokonaan animoitu 360-asteen näkymään, joten katsoja voi sekä seurata avaruuskapselin matkaa että pälyillä virtuaalilaseillaan kaikkiin suuntiin. Ohjaajalle tämä toi tietysti lisähaasteen, kun kuvasta ei voikaan rajata mitään pois.  

Tietokonepelistä Sonar-elokuvan erottaa vain yksi olennainen asia: katsoja ei voi vaikuttaa elokuvan kulkuun, vaan ainoastaan katsella.  

VR-lasit tulevat viihteen lisäksi yleistymään myös uutisten seuraamisessa.  

Vastikään Huffington Postin ostama RYOT media keskittyy videouutisointiin. Myös RYOTin toinen perustaja Gabriel Lifton-Zoline painotti Re:Publican puheessaan tarinoiden merkitystä. 

RYOT hakee tarinoita ihmisen tasolta. Rajaa ylittävän pakolaisnuorukaisen käteen lyödään iPhone ja pyydetään tallentamaan tarinaa pakolaisten matkasta. Muutaman kuukauden päästä kaveri lähettää uskomattoman kiinnostavasti kuvattua, autenttista tarinaa, jonka RYOT julkaisee 

Toinen esimerkki: tavallista rohkeampi sankari kulkee pommitetun Aleppon läpi 360°-kameran kanssa. RYOT julkaisee materiaalin ja katsoja pääsee virtuaalisesti kulkemaan tuhotun kaupungin läpi. Kuka hyvänsä voi olla toimittaja, kunhan on jotain kerrottavaa.  

Mitä VR ja 360° -kuvaaminen tarjoavat liiketoiminnalle? 

Berliinissä tästä kiinnostavan esimerkin antoi Fast Forward Imaging, joka tekee 360 asteen tuotekuvausta. Tapahtumassa he esittelivät kokeiluasteella olevan virtuaalisen kivijalkakaupan, jossa hyödynnettiin Google Businessin Street View’ta ja 360 asteen tuotekuvia.  

Virtuaalisessa vaatekaupassa voi VR-lasien avulla kuljeskella ja poimia tuotteita lähempään tarkasteluun poistumatta kotisohvalta. Perinteisen, tuotteita listaavan verkkokaupan sijaan virtuaalinen liiketila välittää samaa tunnelmaa ja tarinaa kuin kivijalkakaupan tai muun toimitilan sisustuskin. 

Vain hypistelymahdollisuuden ja shoppailusta kipeytyneiden jalkojen puuttuminen erottaa kokemuksen aidosta. 

 

Essin #NetprofileTour -matka vei Berliiniin Re:Publica -tapahtumaan. VR-teknologia oli yhtenä isona teemana sekä Re:Publicassa että tapahtuman kyljessä järjestetyssä Berlin Media Conventionissa

Tilaa-Netprofilen-uutiskirje